KEIKKAKASVO: rumpali Marko Timonen

Vuorossaan kolmantena keikkakasvona kuullaan bändin nestorin, rumpukalvojen ja lautasten rytmittäjän, biisien tahdittajan ja istualtaan lavamaininkeja seurailevan charmantin miehen aatoksia.

Millainen mies seuraa yleisöä lavan takareunalta? 

Kauan musiikkikehissä ollut ja kokenut mies. Palo musaan ja soittamiseen on edelleen vahva, vaikka olen ollut 80-luvun loppupuolelta asti mukana tämän maailman kanssa. En ole vielä leipääntynyt. Lisäksi oon rauhallinen, joka on hyvä asia, kun liidaan esimerkiksi biisien tempot.

Kuinka olet päätynyt rumpujen maailmaan?

Oltiin 80-luvun alkupuolella treenikämpällä ja olin tuolloin 14-vee. Kaverit soitti ja rummut oli vapaana ja menin rumpujen taakse. Peruskompit oli jo hallussa silloin ja innostuin soittamaan; hetkinen, mähän osaan tään. 70-luvun musiikin tunneilla musiikin ope kielsi multa laulamisen, koska olen epämusikaalinen. Mut tajusin, että osaan soittaa rumpuja ja soitin sitten niitä. Vanhemmat olivat koko ajan vahvasti tukena ja sain heiltä rummut. Tiesin jo tuolloin, että musta tulee ammattimuusikko.

Millä rytmillä Late koputti aikanaan oveesi vai koputitko Sä hänen oveensa?

Tavallaan molemmat kolkuttelimme toistemme ovia. Molemmat tuntee tuottaja Riku Mattilan ja ollaan tehty edellisissä kokoonpanoissa hänen kanssaan töitä. Ja mä tiesin toki Latenkin aiemmin ja diggasin hänen touhujaan.. Joskus tuli sitten puheeksi, jos Late tarvitsee rumpalia, olen käytettävissä. Late soitti mulle ja asia oli päivän selvää heti.

Lempparibiisi, jonka tahtiosoitus on 3/4.

The Band: The Last Waltz, siinä on tunnelmaa.

Istumatyötä tekevänä miehenä, kuinka huolehdit riittävästä liikunnasta?

Pakkohan siitä on huolehtia, kun soittaminen on niin fyysistä hommaa. En ole himoliikkuja, mutta teen hyötyliikuntaa kuten uimista ja koirien kanssa metsässä sekoilua. Kun omistaa kaksi koiraa, se tarkoittaa jo automaattisesti, että sä liikut.

Kun keikka-aamu koittaa…

…alkaa heti valmistautuminen illan shouhun ja kaikki päivän mittaan tähtää siihen. Edellisenä ilta en vielä mieti keikkaa, kelaa tilannetta tai biisilistaa. Sitä tulee hyräiltyä ja mietittyä keikkaan liittyviä asioita päivän mittaan. Tärkein hetki valmistautumisessa on se, kun olen vielä yksin huoneessa ja laitan keikkavaatteet päälle. Vaikka miten olisi väsynyt ja nuutunut, se rituaali herättää.

Muusikon uraasi mahtuu lukuisia keikkoja. Mitä niistä muistelet ikimuistoisin tuntein?

Paras keikkakokemus on se, kun et muista mitä olet soittanut. Se on spirituaalinen juttu ja sä et oo ollut silloin läsnä, mutta keikka on mennyt hyvin. Tuollaisia keikkoja on lukuisia ja tärkeintä siinä on pään sisällä oleva tila.

Olet musiikin saralla saavuttanut paljon. Mistä haaveilet musiikin tekemisessä?

Sitä paljon mietin kyllä, mutta missään muussa hommassa en saa niitä kokemuksia, sitä euforiaa.. se on keikan jälkeen niin mahtavaa. Jos mä lopettaisin soittamisen, mä tulisin aina kaipaamaan sitä. Hetket ovat itsessään unohtumattomia.

Jos musiikilla ei olisi niin suurta roolia elämässäsi, mitä silloin tekisit?

Tekisin jotain hyvin yksinäistä puuhaa. Asuisin metsässä ja tekisin käsilläni jotain. En olisi sosiaalisessa työssä.

Millainen musiikki Sinut sytyttää?

Mä innostun yhdestä jutusta ja tutkin sen perin pohjin, meen tosi syvälle. Tietyt artistit esim. 70-luvun kuvioista kiinnostaa: Rolling Stones ja The Who ovat aina sytyttäviä. Olen palannut oikeastaan nuoruuteni suosikkeihin, joista voisi mainita mm. Pelle Miljoonan, Hectorin ja Eput. Käyn läpi suomalaisia artisteja tällä hetkellä ja välillä sitten ihan jotain muuta. Se on kausiluontoista.

Terkut kuulijoille.

Tulkaa keikalle kuuntelemaan bändiä. Me ei käytetä DJ:tä eikä taustanauhoja eli kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Tämä on musiikin luomua. Katoavaa kansanperinnettä.