Keikkakasvohaastattelussa on vuorossa nappulanvääntäjä, äänitaituri, musiikkia monipuolisesti harrastava monitorimiksaaja Sami.
Lymyät mielelläsi lavan liepeellä, lavavalojen katvealueella. Mitä siellä puuhaat?
Huolehdin siitä, mitä soittajat kuulevat lavalla. Käytännössä katson, että kaikki menee hyvin. Kaiken lavalla tapahtuvan ja sen huolehtimisen lisäksi roudaan, kasaan ja puran lavatarpeistoa yhdessä muun tekniikka porukan kanssa.
Kuinka kommunikoit lavalla olijoiden kanssa?
Kommunikoidaan viittomilla ja huutamalla. Viittomakieli on tietenkin aina kyseenalaista, mutta muuta ei voi ja välillä kommunikointi on tavallaan ajatusten lukemista, koska lavaäänien tasoja en sivuun kuule.
Mitäs Late Sulle lavalta yleensä huutelee?
Usein lauluun liittyvää eli laulua hiljemmalle tai kovemmalle. Välillä vien kitaraa tai etsin tamburiinia, jos se on ehtinyt hävitä. Myös kaatuneet vedet tai mikkiteline hoidetaan. Tässä hommassa pitää olla koko ajan hereillä. Koitan myös pysyä perässä, jos Late lähtee kiipeilemään.
Äänipöydän rakkain nappula?
Virtakytkin varsinkin silloin kun sen saa kääntää keikan jälkeen off asentoon.
Kun muistelet Suomen keikkapaikkoja, mikä niistä on äänimiehen makuun?
Konserttisalit on sellaisia ja nyt esimerkiksi viimeisimpänä Kuopion musakeskus. Niissä on aina tilaa kokonaisuuden pystyttämiseen ja yleensä henkilökunta on jollain tavalla apuna, se helpottaa työtä. Myös roudauksen kannalta konserttisaleissa on helpompaa, kun on tilaa ja asialliset paikat liikutella tavaraa.
Millaisia rappusia olet kiivennyt nykyiselle näköalapaikallesi?
Revohkan mukaan hyppäsin Polte-albumin yhteydessä. Muutoin olen aloittanut nää portaat 90-luvun alussa, kun mitään kouluja ei tälle alalle vielä ollut. Mä halusin äänihommiin ja alkuaikoina piti opiskella paljon itse, mikä oli haastavaa, kun ei ollut nettiä. Keikkojen kautta on sitten tutustunut ihmisiin ja kyllä tämän alan parhaiten oppii ja on oppinut käytännössä.
Pikkujouluaika on kiivaimmillaan, millaista on Samin lempparimusa?
Se riippuu niin tilanteessa. Tykkään monenlaisesta, mutta pääosin ulkomaalaisesta. Ehkä kategoria liikkuu välillä Slayer, Frank Sinatra.
Miten asennoidut musiikkiin?
Intohimoisesti! Harrastan musaa ja soitan bassoa omassa bändissä. Musa on tärkeä osa elämää.
Hurmaan levyn lempparibiisi?
Hessa on hieno tunnelmaltaan. Ja tykkään siitä, kun Late laulaa sen Millan kans kahdestaan. Myös jäbien stemmat on siinä hienot.
Terveisesi Revohkalle.
Se on pieninä murusina muusikon leipä tuolla maailmalla.
Mitäpä vielä tahtoisit kysyä yleisöltä?
Kun teknikko menee kesken keikan lavalle säätämään jotain, niin näyttääkö se yhtä tyhmältä miltä se tuntuu?
One Coment, RSS