Tulisuudelma, Vantaa, 18.10.

 

 

 

Pohjoisen tuulet ovat kääntyneet etelään. Lämpömittari kiikkuu nollassa ja tuuli tunkeutuu kaulaliinattoman kaulaan. Onneksi Vantaan Tulisuudelman ovella lämpenee. Väki odottelee malttamattomana alkavan keikkarundin ensimmäistä klubikeikkaa. Takahuoneessakin jännäillään. Hyväntuulinen artisti hoitelee juoksevia asioita ja liikuskelee vapautuneesti adrenaliinin voimalla. Istumassa häntä ei ehdi nähdä – odottavan aika kuluu hitaammin kuin tekevän. Musiikin rytmit kaikuvat keikkasalista seiniä myöten, mutta niilläkään ei näytä olevan vaikutusta keskittymiseen. Keikkaa edeltävä tahto- ja tunnetila illan vetoon on saavutettu.

 

 

 

 

 

Puolen yön ylityttyä lavalle päätyvät tutut, odotetut kasvot. Revohkan soiton sävelet singahtavat ilmoille ja musiikkiin herännyt yleisö saa alun illan ilottelulle. Keikkakattaus kuorruttaa monen ensikeikallaankin olevan mielen varmasti kuohkeudellaan. Ilotunteiden taajuus välittyy edestä taakse ja laidasta toiseen. Kukaan ei jää osatta.

 

 

 

 

 

 

Keikkailta loimuaa värikkäänä kuin revontulet pakkasyön kaarevalla. Puolitoistatuntisen todellinen suuruus paljastuu kuitenkin valosta, joka esiintyjien sisällä loistaa. Ei niiden valojen kautta, jotka heidät valaisee. Tästä illasta jää mieluisa muisto. Kumartavien kiitosten kera lava tyhjenee ja karavaani kokoaa kamppeensa huomisen konserttisalia kohti.

 

 

 

 

Tampere-talo, Tampere, 19.10.

 

Tuhannen kilometrin taipaleen sanotaan alkavan yhdestä askeleesta. Yksi isku korppifiguurilla kuvioituun rumpuun puolestaan riittää Tampere-talon täydelle salilliselle häkellyttävän keikkayllätyksen takaamiseksi. Rumpujen paukahdellessa, kitaroiden kompatessa ja lauluäänen kaikuessa, yleisön kuunteluun keskittyneet katseet käännähtävät salin takaovelle ja sieltä lavaa kohti askeltaviin Lauriin ja Revohkaan. Musiikki vie mukanaan kuin vuolas virta. Tyylikäs alkuherkuttelu virittää ensimmäisen konserttisaliyleisön kauniisti – kuin syyskoreudessaan loimuava vaahtera lumoaa katsojansa. Akustisesti soitettu ja tunteella tulkittu Peltoniemen Hintriikan surumarssi liikuttaa, mielen metelit häviävät.

 

Tampere-talon tunnelma Kehitysvammaisten tukiliiton syyskonsertissa on kuin nokkonen, hipaisemalla sitä se tuntuu polttavan. Ilmapiirin vahvuus punotaan tyylikkäästi uutukaisten ja edellisiltä levyiltä tuttujen biisien kesken. Jo keikan alussa antaudutaan ollen Kokonaan Sun ja myöntäen: Saat syttymään. Tuonnempana kuullut Pieni ihminen ja Juomaripoika puolestaan kuljettavat kuulijan vaivattomasti uuden levyn sisältöön: Tulkoon mitä vaan ja päätyen sen jälkeen Hurmaan. Ennen väliajan kahvitteluja vielä Suudellaan, Jos sä tahdot vain niin.

Yleisössä musiikista nautitaan ja permannolta keikkatunnelmaa seuraavat mm. Kaarinasta paikalle matkanneet, Raili, Susan ja Emilia. Kolmikko on kuulemastaan ja näkemästään syystäkin mielissään:

”Tämä konsertti on hieno, upea ja liikuttava. Kyllä nyt syntyy polte, on pakko päästä kuulemaan lisää. Tarkoitus on mennä ainakin parille konserttisalikeikalle ja sillä välin kuunnellaan uutta levyä volyymit täysillä. Tämän musiikin tahdissa on pakko päästä liikkumaan”, naiset vakuuttavat Emilian ollessa tanssiaskelille soveltuvalla tasanteella nauttimassa musiikin tuomasta riemusta.

Toisen puoliajan aloittava, Millan ja Laurin tulkitsema, Hessa hurmioi. Jatkona kajautettu Myrsky ja siitä jäljelle jäänyt Puolikas puolestaan haltioivat. Syyskuun kyy piiloutuu jo, kun Pauhaava sydän kaikuu. Ensimmäisen konserttisalin päättävät Lemmenkahleet, joiden sisällä kuumottelee Polte. Kaikkineen 22 kappaleen konsertista löytyy kuultavaa monenlaiseen makuun. Yleisö sulkee laulut syliinsä, tunnustelee niitä rohkeasti ja heittäytyy niiden valtaan. Välittömyys, rohkeus, vilpittömyys ja spontaanit hyvästä kertovat kiljahdukset ovat aitoja – vain tämä hetki on elämää. Myös lavan puolelta katsottuna uskallus ja lämpö tuntuu sydäntä myöten.

Teksti ja kuvat: Leena Mustonen