Kuusamo, Kuusamotalo

Lauri Tähkä: Palavaa Vettä 2019 

Lauri Tähkä – yksi suomen valovoimaisimmista tähdistä – lähtee mittavalle konserttisalikiertueelle keväällä 2019 uuden albumin myötä.

Palavaa Vettä -kiertue on mitä aidointa, läsnä olevaa ja intensiivistä Tähkää: rujoa ja kaunista, herkkää ja karua sekä sydämen tyyntä ja myrskyä. Juuri sitä, mikä palaa jokaisen meidän sisällä. Jokainen konsertti on ainutlaatuinen, erilainen ja pysäyttävä. Tähkälle konsertti on aina yhdessä yleisön kanssa hetkessä elämistä ja vahvasti tuntemista.

Väkevänä kuin metsä, pauhaavana kuin sydän, pehmeänä kuin veden paino Palavaa Vettä -konsertti on pala kokonaista elämää. Mattolaitureilta Napolin moottoriteille, yön pimeästä kevään valoon.

”Olen pitkään kirjoittanut näitä lauluja ja malttamattomana odotan, että sinä pääset kuulemaan niitä. Toivon näkeväni sinut keväällä konserteissa. Unohdetaan yhdessä maalliset murheet ja annetaan palaa Palavaa Vettä 2019 -kiertueella”, suursuosikki kutsuu mukaansa konserttiin.