Suosituksi kaupunkifestivaaliksi jo muissa kaupungeissa noussut ISKELMÄKESÄ järjestetään tulevana kesänä ensimmäistä kertaa Espoossa.
Heinäkuun lopussa tullaan Tapiolan Kulttuuriaukiolla näkemään lukuisista hiteistään tunnetun ANNA ERIKSSONIN paluu festivaalilavoille sekä loistavista live-esiintymisistään tunnettu TUURE KILPELÄINEN & KAIHON KARAVAANI, jo toista vuotta peräkkäin Iskelmä Gaalassa vuoden viihdyttäjänä palkittu JUHA TAPIO, keikkalavoille huhtikuussa palaava JARI SILLANPÄÄ, vuodesta toiseen suursuosiota nauttiva YÖ, viime vuonna Vain Elämää –ohjelmassa hurmannut LAURA VOUTILAINEN, karismaattisen Antti Ketosen luotsaama NELJÄNSUORA ja Sinä olet minun -hitillään 49 viikkoa Iskelmän listan ykkösenä pysytellyt LAURI TÄHKÄ.